Kulttuuri
Olemme työntekijöidemme summa – yhteisö, jossa jokaisella on oma roolinsa siinä minkälainen työpaikka olemme.

Kulttuurimme kulmakivet
Merkityksellisempää työtä
Meille työ on enemmän kuin yksittäisiä työtehtäviä – tavoittelemme tyytyväisiä asiakkaita ja pitkäaikaisia kumppanuuksia, joissa asiantuntijamme pääsevät kehittymään ja tekemään arvojensa mukaista asiakastyötä. Meille on tärkeää että myös asiakkaamme jakavat samat arvot, oli kyse sitten monimuotoisuudesta tai ympäristön suojelusta.
Mitattavaa positiivista vaikutusta
Meille on tärkeää, että toiminnallamme on aidosti positiivinen vaikutus meitä ympäröivään maailmaan, sekä myös sisäisesti. Jotta emme jää vain sanojen asteelle, mittaamme omaa toimintaamme säännöllisesti, jotta voimme parantaa sitä jatkuvasti.
Voimavarana tyytyväiset työntekijät
Panostamme hionilaisten ammatilliseen kasvuun. Meillä tehdään töitä rennosti, mutta kunnianhimoisesti. Miltei sataa hionilaista yhdistää avoin ja aktiivinen keskustelukulttuuri, halu kokeilla uusia asioita ja ottaa vastuu omasta työstään.
Olemme Suomen johtava vastuullinen digikumppani
Vastuullisuus on sisäänrakennettu työtapoihimme. Olemme itse hiilineutraali yritys, ja kunnianhimonamme on pudottaa myös asiakkaidemme digipalveluiden päästöt minimiin.
Kanssamme pääset rakentamaan kestävää digitaalista tulevaisuutta. Luomme ratkaisuja, joissa yhdistyvät ylivoimainen tekninen tehokkuus ja markkinoiden pienin energiankulutus. Työntekijänämme teet työtä, jolla on merkitystä: pääset haastamaan ja kirittämään koko ohjelmistoalaa kohti kestävämpiä toimintatapoja oman päivittäisen tekemisesi kautta.

Etusi Hionilaisena
Osaamisen kehittäminen
Yhdistelemme mentorointia, verkko-oppimista ja rohkeita projekteja, jotta voit kehittää taitojasi joka päivä. Ammatillisessa kasvussasi tukena on oma nimetty competence leadisi.
Tapahtumat
Yhteisöllisyyden ylläpitämiseksi järjestämme säännöllisesti afterworkeja ja tapahtumia. Lisäksi voit järjestää vapaamuotoista toimintaa, kuten lajikokeiluja tai vaikkapa olutmaisteluita – meidän piikkiimme.
Etä- ja hybridityö sekä joustavat työajat
Meillä paikkariippumaton työ on normaalia – meille tärkeintä on, että hommat rullaavat sujuvasti sijainnistasi riippumatta. Joustavat työajat tuovat kaivattua pelivaraa arjen keskelle.
Modernit työvälineet
Käytössäsi on nykyaikaiset laitteet ja vastamelukuulokkeet, jotka tekevät työnteosta sujuvampaa, älykkäämpää ja hieman nautinnollisempaa joka päivä.
Spotify Premium
Anna musiikin ilahduttaa niin työn tuoksinassa kuin vapaa-ajallakin.
Edenred– työmatka, lounas ja virike-etuudet
Edenred tekee arjestasi helpompaa (ja hauskempaa!) lounas-, liikunta- ja kulttuurieduilla. Työmatkaedulla taitat matkat bussilla tai junalla – ja myös ympäristö kiittää!
Kattava työterveyshuolto
Mehiläisen laajat työterveyspalvelut pitävät meidät terveinä ja virkeinä niin töissä kuin työpäivän jälkeenkin.
Vapaa-ajan vakuutus
Koskaan ei tiedä, mitä sattuu – siksi olet vakuutettu meidän kauttamme myös vapaa-ajallasi.
Katso avoimet työpaikkamme
Lue lisää kulttuuristamme
Kaikki blogit-
Uutiset -
Vastuullisuus -
Vastuullisuus -
Kulttuuri -
Kulttuuri -
Kulttuuri -
Kulttuuri
Tilaa Hionin uutiskirje
Tilaa kirjeemme, niin saat uusimmat asiantuntijasisältömme, kutsut tuleviin tapahtumiin, sekä tiedot avoimista uramahdollisuuksista kootusti kerran kuukaudessa.
"*" näyttää pakolliset kentät