Digipalveluiden ympäristövastuu

Matkalla kohti parempaa energiatehokkuutta ja kevyempiä, merkityksellisempiä ja vähempipäästöisiä palveluita.

Ohjelmistoyrityksenä kannamme vastuuta siitä, että tuottamissamme palveluissa on otettu huomioon myös planeettamme. ICT-alan hiilijalanjälki on tänä päivänä eri arvioiden mukaan noin 2–5 prosenttia maailman kaikista kasvihuonepäästöistä. Määrä on suuri, ja se ylittää esimerkiksi globaalin lentoliikenteen päästöt. Me voimme kuitenkin omalta osaltamme vaikuttaa päästöjen pienentämiseen.

Ympäristövastuullisten verkkosivustojen tai mobiilisovellusten rakentaminen ei ole vaikea tai kallis ponnistus, vaan hyvä lopputulos syntyy osaavissa käsissä tehokkaasti suunnittelun, toteutuksen, sisällöntuotannon ja teknisen ylläpidon yhteispelinä. Digipalveluiden ympäristökuorman vähentämiseen on monia keinoja, joten voimme pyrkiä keveyteen ja energiatehokkuuteen kunkin asiakkaan tilanteeseen sopivilla lähestymistavoilla. Ja mikä parasta – ympäristövastuu kulkee verkkosivustoilla ja mobiilisovelluksissa useimmiten myös käsi kädessä käytettävyyden ja hakukoneoptimoinnin kanssa, sillä energiatehokkuuden myötä nopeus ja sisällön tarkoituksenmukaisuus korostuvat.

Katso webinaaritallenne

Pohditko miten voisit ottaa ympäristönäkökulmat osaksi digikehitystä? Katso webinaaritallenteemme niin tiedät!

Lue lisää ja katso tallenne

Opas digipalveluiden hiilijalanjäljen pienentämiseksi

Jokaisella digipalvelulla on hiilijalanjälki – mutta tiedätkö mistä se koostuu ja miten sen suuruuteen voi vaikuttaa? Lue oppaamme, niin tiedät!

Lataa oppaamme

Miten sen teemme?

Strateginen lähestymistapa

Kestävät digipalvelut ovat keskeinen osa strategiaamme ja suhtaudumme energiatehokkuuden kehittämiseen tavoitteellisesti. Sisäinen ohjeistus ohjaa jokapäiväistä työtämme suunnittelusta kehitystyöhön ja kehitystyöstä ylläpitoon asti, ja sisäinen työryhmämme edistää tavoitteiden toteutumista, sekä huolehtii koko osaajajoukkomme koulutuksesta.

Tekninen innovointi

Nykyisiä verkkopalveluratkaisujamme kehitetään jatkuvasti paremmiksi ja asiantuntijamme tarttuvat uusissa projekteissa innokkaasti uusiin ratkaisuihin, joiden avulla mobiilisovelluksia tai verkkopalveluita voidaan toteuttaa aina aiempaa energiatehokkaammin.

Muotoilu ja mahdollisuuksien tunnistaminen

Kaikessa ei ole suinkaan kyse pelkästä koodista, vaan kestävä digipalvelu lähtee liikkeelle hyvästä suunnittelusta ja liiketoimintamahdollisuuksien kirkastamisesta. Osaavilla suunnittelijoillamme on siihen välineet.

Ylläpito uusiutuvilla energialähteillä

Kaikki uudet verkkopalvelumme ylläpidetään kotimaisella tuulivoimalla Googlen palvelinkeskuksessa Haminassa, joka on yksi Euroopan energiatehokkaimmista palvelinkeskuksista.

Miten voimme auttaa teitä

Ratkaisumme kestävämmän digitaalisen maailman rakentamiseen.

    Ilmastovaikutuksen auditointi

    Pohditko, miten voisit tehdä mobiilisovelluksestasi tai verkkopalvelustasi ympäristövastuullisemman? Ei huolta - et tarvitse valmista suunnitelmaa alkuun pääsemiseksi, sillä auditointipakettimme avulla selvitämme, millainen on palvelusi nykytila ja millaiset ratkaisut parantavat sen energiatehokkuutta. Koska se mikä sopii yhdelle ei aina sovi toiselle, sekä auditointi että sen tuloksena saatavat ratkaisut räätälöidään sinun tarpeidesi mukaisesti.

    Energiatehokas ja optimoitu koodi

    Verkkopalveluiden ja mobiilisovellusten hiilijalanjälkeä on mahdollista pienentää muun muassa hyödyntämällä välimuistia tehokkaasti, optimoimalla tietokantakyselyitä, välttämällä raskaita skriptiajoja ja valikoimalla koodiarkkitehtuurisesti oikeat työkalut oikeaan tehtävään. Kun hankit sivuston tai sovelluksen meiltä, sen koodi on aina mahdollisimman keveäksi optimoitua, jolloin lopputuote toimii tehokkaasti niin ympäristön kuin loppukäyttäjänsäkin kannalta.

    Kuvaoptimointi

    Verkossa esillä olevilla kuvilla on suuri vaikutus sivuston hiilijalanjälkeen. Kuinka suuri vaikutus on, riippuu kuvien määrästä, koosta ja käytetyistä tiedostomuodoista. Jotta energiatehokas kuvien käyttö sisällöntuotannossa olisi mahdollisimman helppoa ja vaivatonta, tarjoamme avuksi Wordpress-lisäosan, joka pitää huolen, että kuvat verkkosivuillasi ovat aina optimaalisessa formaatissa ilman ylimääräistä käsityötä.

Haluatko kuulla lisää?

Jätä meille yhteystietosi, niin jutellaan lisää energiatehokkaammista digitaalisista palveluista!

"*" näyttää pakolliset kentät

Tietosuojaseloste*