Paremmalla käyttäjäkokemuksella kilpailuetua YH Kodeille
Uudistimme yhdessä YH Kotien asunnonhakusivuston niin, että kokonaisuus on hakijalle saumaton ja vaivaton.
YH Kodit-konsernin missiona on tarjota koti hyvälle elämälle. Asuntoa haetaan nykypäivänä pääosin pelkästään verkon kautta, joten asuntohaun sujuvuus on avainasemassa.
Tavoitteena selkeät kävijäpolut
YH Kotien käytössä ollut WordPress-alusta oli päivityksen tarpeessa, ja osa sivuston käyttäjäpoluista oli todettu toimimattomiksi. YH Kodit toivoivat myös muovattavuutta lomakkeisiin ja hakusivuihin. Lisäksi asuntojen tiedot ja sisältöihin tehdyt muutokset päivittyivät vain kerran päivässä, mikä johti turhiin hakemuksiin ja turhautumiseen.
Aiemmin sivustolla pyrittiin palvelemaan useampia hakijaryhmiä samalla kertaa, mikä johti sekavaan hakupolkuun. Uudistuksen alla tehtiin selkeä linjanveto siitä, että panostetaan pääsääntöisesti vuokra-asuntojen ja aso-asuntojen hakuihin. Koska kyseessä on kaksi täysin erilaista kohderyhmää, päätettiin lähteä eriyttämään ja selkiyttämään näiden hakujen käyttäjäpolut.
“Aiemmin meillä oli WordPress, mutta halusimme tehdä oman ratkaisun, joka mahdollistaisi paremman käyttäjäkokemuksen ja toimivamman asuntohaun. Annoimme painoarvoa käytettävyydelle, jotta hakemuksen lähettäminen ja asuntohaku toimisivat paremmin hakijan näkökulmasta.”
-Tuire Mäenpää, Marketing Director, YH Kodit
Lopputuloksena reaaliaikainen, moderni ja helppokäyttöinen asuntohaku
Asuntosivuilla olevan tiedon tulee olla ajantasaista ja käyttökokemuksen saumaton, jotta hakijan aikaa ei mene hukkaan hakiessa asuntoja, jotka eivät ole enää vapaana. Nykyisessä ratkaisussa asuntojen tiedot päivittyvät reaaliajassa. Tietojen synkronointiin pohjautuvan ratkaisun sijaan päädyttiin ratkaisuun, joka kyselee tietoja suoraan YH Kotien omasta rajapinnasta.
YH Kodit tarjoavat myös ARA-rahoitteisia asuntoja, joiden hakukriteerit on huomioitava asuntohaussa pilkuntarkasti. Teknisessä ratkaisussa tämä otettiin huomioon kompleksisella datavalidoinnilla, jolla varmistetaan, että sisään menevä data on oikeassa muodossa, ja että läpi ei pääse hakemuksia, jotka eivät täytä tarvittuja reunaehtoja.
Asuntohakuihin ja hakemuksiin on saatu joustavuutta sisällönhallinnan puolella. Hakemusten kenttien sijoittelu ja muokkaus on helpompaa uudella alustalla. On päästy pois myös hakemusten sivutuksesta, eli nyt koko hakemus on yhdellä sivulla ja näin ollen dynaamisempi.
Pitkäjänteinen yhteistyö toi tehokkuutta
Pitkään jatkuneen yhteistyön johdosta projekti sujui muutamista ulkoisista haasteista huolimatta sujuvasti, sillä vuosien myötä kertyneen taustatiedon valossa tiimimme oli helppo ehdottaa juuri YH Kotien näkökulmasta parhaita ratkaisuja niin suunnittelu- kuin toteutusvaiheessa.
“Hion oli kumppanivalintana selkeä, sillä kyseessä oli meille tuttu kumppani, jolla oli tiedossa meidän toimintakenttä.”
- Jari Laurila, kehityspäällikkö, YH Kodit
”Tavoitteet saavutettiin ja tärkeimmät ydinkohdat toteutuivat. Asiakaspolkua yksinkertaistamalla onnistuimme tekemään hakemisesta helpompaa ja selkeämpää. Asiakas näkee heti, mitä tehdä, ilman turhautumista. Tämä virtaviivaistaminen onnistui erinomaisesti.”, Laurila kiteyttää.
Yhteistyö ei suinkaan lopu tähän. Laurila summaa: “Ensimmäisestä kehitysvaiheesta saatujen kokemusten perusteella lähdemme seuraavaksi kehittämään asuntohakua entistäkin paremmaksi. Lisäksi luvassa on muita pienempiä muutoksia esimerkiksi ajankohtaisiin sisältöihin ja näiden esitystapaan.”
Sivuston arkkitehtuuri:
- Sekä palvelun frontend että backend pyörivät Googlen Serverless-ympäristössä. Ratkaisuna tämä on kustannustehokas, sillä siitä maksetaan käytön mukaan. Hostaus Haminan konesalissa tuulivoimalla, joka mahdollistaa sivuston matalan hiilijalanjäljen.
- Sivusto buildataan Next.js:llä staattiseksi, ja asunnot tulevat YH Kotien omasta rajapinnasta.
- Käyttäjien backendinä toimii Node.js-pohjainen Strapi, joka mahdollistaa asiakkaan vaivattoman sisällöntuotannon, kuvien ja artikkelien lisäämisen jne.
Teillekin oma räätälöity ratkaisu?
Jos käyttäjäkokemuksen saumattomuus ja kokemuksen hallinnointi omilla ehdoilla kiinnostaa, ole yhteydessä niin etsitään juuri teille sopiva ratkaisu!
"*" näyttää pakolliset kentät