Kulttuuri

Sujahda vaivattomasti työyhteisöömme ketterän rekryprosessimme kautta

Hion

Onko mielessäsi käynyt työpaikan vaihtaminen, mutta sinua kenties jännittää kuinka paljon aikaa ja vaivaa uuden työpaikan hakeminen vie ja kuinka paljon uuteen työpaikkaan sujahtaminen ottaa voimille? Huolet pois, enää ei tarvi arvuutella, sillä kirjoitin blogitekstin rekry- ja onboarding -prosesseistamme höystettynä uusien geniemiläisten kokemuksilla.

Viisi faktaa rekryprosessistamme

1. Vältämme pitkiä rekrytointiprosesseja.

Kukaan, siis kukaan, ei pidä pitkistä ja vaivalloisista rekrytointiprosesseista. Välttääksemme tämän olemme tehneet työpaikan hakemisen erittäin helpoksi. Tämän lisäksi päätöksentekomme on nopeaa, osallistavaa ja läpinäkyvää. Prosessimme on myös reilu molemmille osapuolille. Vältämme pitkiä rekrytointiprosesseja mutta, toki toisinaan on tilanteita, joissa niistä ei voi välttyä –pääsääntöisesti teemme rekrytointipäätökset hyvinkin nopeasti.

Rekryprosessi oli suoraviivainen ja sen varrella seuraavat askeleet ja aikataulu oli aina tiedossa.

Viljami

2. Pääsääntöisesti kaikki saavat rekrytehtävän ratkaistavakseen.

Rekrytehtävän avulla saat selkeän käsityksen siitä, millä tasolla osaamisesi tulee olla hakemaasi työtehtävään. Me taas saamme konkreettisen työnäytteen, joka antaa meille käsityksen teknisestä osaamisestasi. Lisäksi rekrytehtävä kertoo osaamisesta enemmän kun korulauseiset hakemukset.

Olemme saaneet useilta hakijoiltamme positiivista palautetta siitä, että rekrytehtävän perusteella hakija ymmärtää osaamistason, jonka vaadimme devaajiltamme. Tällä tavalla ymmärrys vaaditusta tasosta on molemminpuolista, ja rekryprosessi on reilu molempien osapuolten kannalta.

Rekrytehtäviä on seuraavilta osa-alueilta::

  • DustPress-tehtävä
  • React Native- ja React -tehtävä
  • JavaScript-back-end -tehtävä
  • Design-tehtävä

Meillä saattaa olla kova vaatimustaso, mutta hyvin meille ovat sujahtaneet niin junnut kuin sennutkin 🙂

3. Meitä kiinnostaa työnäytteet, portfoliot, gitit ja muut vapaa-ajan projektit.

Meille kannattaa lähettää linkkejä työnäytteisiin, portfolioon, git-repoihin tai saitteihin, joita olet tehnyt harrastusmielessä tai osaamisen kehittämisen näkökulmasta. Ne kertovat hakijasta usein enemmän kuin ansioluettelot tai kouluarvosanat. Vapaa-ajan projektit ovat kuitenkin vain plussaa, eikä vaadittu asia rekrytoinnin näkökulmasta. Emme edellytä työntekijöiltämme vapaa-ajan käyttämistä koodaamiseen tai harrastuneisuutta työajan ulkopuolella.

4. Haluamme palkata työntekijöitä, jotka sopivat yrityskulttuuriimme, vastaavat osaamiseltaan tarpeeseemme ja haluavat viihtyä meillä pitkään.

Meille on tärkeää, että hakijalle annetaan mahdollisuus tutustua yrityskulttuuriimme ja tulevaan työnkuvaansa. Tulevan, mahdollisen uuden tiimin esitteleminen auttaa hahmottamaan Geniemiä työympäristönä: tiimityöskentelymalliamme ja myös omaa työnkuvaasi.

Meillä rekrytointiin ja työpalavereihin osallistuvat aina osaamistiimin valitsemat jäsenet. Toimarimme Tuomas saattaa joskus piipahtaa palaverissa ihan vain uteliaisuudesta 🙂 Työpalaverissa on mukana enimmillään noin 6 henkilöä. Nämä henkilöt ovat kaikki tulevia työkavereitasi, jotka haluavat kertoa omista kokemuksistaan sekä meneillä olevista projekteistaan. Kun työpalaveriin osallistuu myös tulevia työkavereita saamme mahdollisimman monipuolisen näkemyksen päätöksentekoa varten ja sinä saat samalla mahdollisimman paljon infoa tulevasta.

En kokenut mitään huolia rekryprosessin aikana, kaikki tuntui menevän nopeammin kuin mihin on tottunut ja tosi selkeästi pyytämättäkin kerrottiin, mitä seuraavaksi on odotettavissa ja minkälaisella aikataululla. Suora keskustelu tulevan tiimin kanssa auttoi myös odotusten asettelun kanssa: ei ole lävähtänyt mitään pommeja syliin tässä ensimmäisinä kuukausina.

Anssi

5. Palautetta annetaan ja saadaan.

Meille on tärkeää kehittää työnhakijakokemusta. Siksi sähköpostiisi saattaa kilahtaa palautekysely rekryprosessin päätteeksi. Saat meiltä myös palautetta mm. siitä, kuinka tapaaminen sujui ja miten onnistuit rekrytehtävässä.

Haluatko kokeilla rekrytointiprosessiamme?

Klikkaa itsesi työpaikat-sivullemme ja juttele rekrybotille. Vaihtoehtoisesti voit myös testata kulttuurifittiäsi ja jättää sitä kautta yhteydenottopyynnön meille.

Onboarding alkaa, kun työsopimus on allekirjoitettu

Onboarding-prosessi pyörähtää käyntiin heti, kun olemme allekirjoittaneet työsopimuksen. Ennen ensimmäistä työpäivää hoidamme tunnukset, työvälineet ja muut työjärjestelyt kuntoon. Lähetämme sinulle tervetuliaispaketin ja pidämme sinuun aktiivisesti yhteyttä.

Koeaikaa seurataan tiiviisti kuuden kuukauden ajan. Mentori, vastaava kehittäjä tai muu perehdytykseen vastuutettu henkilö huolehtii siitä, että saat tarvitsemasi tuen ja avun työsuhteesi alkutaipaleella. Vierihoitoa on tarjolla myös etänä ja pitkälle hiotut prosessimme ja kattava dokumentaatio takaa sen, että saat kiinni toimintatavoistamme.

Devaajan näkökulmasta mietitytti, olisiko käytössä jotain minulle aiemmin tuntematonta teknologiaa, kuinka hyvin näistä on dokumentaatiota ja miten hyvin pääsisin sisään näihin. Huoli osoittautui turhaksi, sillä dokumentaatio on ollut hyvällä tasolla ja apua on saanut hyvin joka tilanteessa.

Timo

Suurimpana huolena oli varmaan tuo teemakehitys Dustpressillä, joka eroaa itselleni tutusta “vanilla” WP-devauksesta. Pienen totuttelun jälkeen se tuntuukin jo selkeämmältä kuin totuttu tapa ja on mukavaa vaihtelua

Viljami

Jo ennen työsuhteesi alkua nimeämme perehdytyksen vastuuhenkilöt ja varaamme kalenteriisi monta erilaista palaveria. Palavereiden lisäksi sinulla on aikaa perehtyä työhön ja työyhteisöön itsenäisesti. Jory-lounaalla pääset tutustumaan Geniemin historiaan ja johtoryhmän jäseniin.

Koeaikaan sisältyy neljä check-up -tapaamista. Kolmessa ensimmäisessä tapaamisessa varmistetaaan, että kaikki on hyvin, ja tsekkaillaan miten olet sujahtanut työyhteisöön ja miten olet päässyt kiinni työn tekemiseen. Koeajan päätteeksi pidetään vielä yksi tapaaminen, jossa annetaan palautetta puolin ja toisin sekä tarkennetaan toiveitasi tulevaisuudelle.

Miltä kuulostaa? Olisiko aika hakea meille duuniin? Tsekkaa meidän avoimet työpaikat ja juttele rekrybotille.