Kulttuuri

Päivitetty menu – työsuhde-edut à la Hion

Hion

Meille työntekijä on yrityksemme tärkein voimavara. Teemme joka päivä parhaamme, että työntekijämme viihtyisivät talossa ja pidämme huolta kaikkien hyvinvoinnista monin eri tavoin.

Hion kulkee mukana arjessasi – niin työssä kuin vapaa-ajallakin

Tarjoamme työntekijöillemme mm. helpotusta työmatkojen taittamiseen, liikunnan iloa, tapaturmavakuutuksen tuomaa turvaa, laajat työterveyspalvelut sekä ravintoa niin keholle kuin mielellekin. Lue lisää ja tutustu Hionin työsuhde-etuihin tarkemmin.

Toiveiden työvälineet

Työn mielekkyys lähtee siitä, että työvälineet ovat kunnossa. Jokainen työntekijä saa ilman suurempia perusteluita vaihtaa läppärinsä kolmen vuoden välein. Kun kolme vuotta on täynnä, on työntekijällä myös mahdollisuus lunastaa leasing-läppärinsä. Läppärin lisäksi jokaiselle ostetaan näyttö, hiiri, näppis, ulkoinen kovalevy ja vastamelukuulokkeet. Lisäksi saa toivoa muutakin, joka mahdollistaa mielekkäämmän työskentelyn. On toivottu satulatuolia, jalkatukea ja seisoma-alustaa – näin muutaman mainitaksemme.

Spotify tai muu musiikintoistopalvelu

Vastamelukuulokkeita voi toki käyttää ihan vain suojaamaan mahdollisilta meluhaitoilta, mutta kyllähän hyvä musiikki aina piristää päivää. Siksi tarjoammekin jokaiselle Spotifyn tai muun musiikintoistopalvelun ja vielä siten, että tarjoamme sen koko perheelle!

Pyöräetu

Haluamme kannustaa ihmisiä liikkumaan ja siksi tarjoamme tuliterän, sinun valitseman pyörän vapaaseen käyttöön. Pyöräetumme yhteistyökumppanina toimiii GoByBike. Sen lisäksi, että se edistää hyvinvointia ja jaksamista, pyöräily on myös ympäristöystävällinen tapa liikkua.

Lounasetu

Nämä ovat perus setit, jotka ovat olleet jo pitkään Hionin eturepertuaarissa. Perinteeksi muodostuneet perjantai-siivet on vaivatonta hankkia Edenredillä.

Liikunta- kulttuuri- ja hyvinvointietuus

Voit vapaasti valita, mihin käytät liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointietuuden. Epassin hyvinvointietu kattaa muonipuolisesti työntekijöiden hyvinvoinnin kannalta oleellisia palveluita, kuten hieronnan, hammaslääkärin ja fysioterapiapalvelut.

Kaiken kattava työterveys

Mehiläisen Työelämäturva tuo kaikki terveyspalvelut henkilöstöllemme. Perusterveydenhuollon lisäksi sopimukseemme kuuluvat mm. työfysioterapeutin ja -psykolgin palvelut sekä ravitsemusterapia. ”Legotkin” pidetään kunnossa vuosittaisella hammastarkastuksella.

Parkkipaikka, bussikortti tai junan sarjalippu

Tulit sitten Vaasasta tai Hervannasta me tuemme työmatkailua. Parkkipaikan saa pienellä omavastuulla itselleen. Lähiliikenteen bussikorttiedulla ja junan sarjalipuilla kannustamme henkilöstöä käyttämään julkista liikennettä.

Osaamisen kehittäminen

Asiantuntijan osaamisen täytyy olla ajan tasalla. Siksi meillä voit osallistua sellaisiin koulutuksiin ja kursseihin, jotka hyödyttävät sinua joko:

  • varsinaisessa työssäsi
  • työhön liittyvissä tukitoiminnoissa
  • tai mahdollisesti vasta tulevaisuudessa

Osa käy nettikursseja, osa tykkää osallistua seminaareihin ja konferensseihin. Arvostamme sitä, että työntekijämme haluavat kehittää ammattitaitoaan. Oli kyse sitten lyhyemmästä kurssista tai parin vuoden koulutuskokonaisuudesta, kannustamme opiskelujen loppuunsaattamiseen.

Toimistolla

  • Virvokkeet ja välipalat
    • Jääkaappimme ovat pullollaan erilaisia virvokkeita, joita ostetaan toiveiden mukaan. Lisäksi tarjolla on erilaisia välipaloja kuten Barbells-patukoita, hedelmiä, rahkoja sekä pähkinöitä. Kahvin kanssa tarjolla on myös erilaisia lisukkeita.
  • Etä- ja hybridityö sekä joustavat työajat
    • Meille on tärkeää, että voit sovittaa työskentelyn ja työajat elämäntilanteeseesi sopivalla tavalla. Meillä on mahdollisuus osa-aikatyöhön ja etätyöhön – myös työaikaliukumapankki antaa joustoa päivittäisessä työajassa. Etätyöskentely on vahva osa kulttuuriamme. Työntekijöitä on niin Helsingissä, Vaasassa kuin Ruotsissakin.
  • Toimiston lelut ja härvelit
    • Tampereen toimistolta löytyy pingispöytä, WorkRelax-hierontatuoli, leuanvetotanko ja juoma-automaatti.

Etuja vapaa-ajalle

Tapaturmavakuutus vapaa-ajalle

Työntekijämme nauttivat kattavimmasta mahdollisesta vapaa-ajan tapaturmavakuutuksesta. Vakuutus on voimassa kaikkialla maailmassa ja pitää sinusta huolen tapaturman sattuessa. Meillä ei tarvitse jäädä Kelan rahoille, jos tapaturma yllättää.

Liikuntaa keholle ja mielelle

Istumme päivät pitkät selkä notkolla tuijottaen näyttöä. Meille on tärkeää, että ihminen voi kokonaisvaltaisesti hyvin ja siksi järjestämme erilaisia liikuntamuotoja, jotta kaikille löytyisi jotakin. Perusliikuntavuorojen lisäksi olemme testanneet mm. jousi- ja haulikkoammuntaa, padelia ja kartingia.

Bonukset

Rekrybonus

Työntekijät tietävät parhaiten, kenen kanssa haluavat työskennellä. Rekrybonus kannustaa etsimään omasta verkostosta potentiaalisia uusia hionilaisia.

Tapahtumat

Tapahtumat rytmittävät meidän vuotta. Mieleenpainuvat positiiviset kokemukset lähentävät meitä ja luovat entistä tiiviimpää yhteenkuuluvuuden tunnetta. Me-henkeä kasvattamalla luodaan lujia tiimejä, ystävyyssuhteita ja pystytään ratkomaan haastavat tilanteet positiivisessa hengessä.

  • Perinteiset pikkujoulut ja kesäjuhlat – Pikkujouluihin ja kesäjuhliin kuuluu aina liikuntaa, hyvää ruokaa ja rentoa yhdessäoloa.
  • Tiimi-iltama – Iltama voi sisältää esimerkiksi jonkin aktiviteetin ja ruokailun. Tärkeintä on löytää sopiva hetki koko tiimille, päästä viettämään aikaa yhdessä ja tutustua tiimiin entistä paremmin.
  • Peli-illat – Innokkaat pelaajat kokoontuvat toimistolla työpäivän päätteeksi pelaamaan mm. erilaisia lautapelejä. Hion tarjoaa tilat ja snacksit.

Kiinnostuitko Hionista työpaikkana?

Meillä on aina tilaa taitaville tekijöille – tutustu avoimiin työpaikkoihimme.